Uudenkaupungin Sanomien tilausehdot

Uudenkaupungin Sanomat Oy:n kustantama Uudenkaupungin Sanomat (jäljempänä Uudenkaupungin Sanomat tai lehti) koostuu Uudenkaupungin Sanomien painetusta lehdestä, vaihtelevista toimituksellista sisältöä sisältävistä liitteistä sekä digitaalisesta sisällöstä (näköislehdestä ja verkon uudenkaupunginsanomat.fi sisällöstä). Lisäksi lehti voi sisältää mm. erilaisia kaupallisia liitteitä. Lehteä ei voi tilata ilman liitteitä eikä liitteitä voi tilata erikseen.

Uudenkaupungin Sanomat ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin tiettyjä erikoispyhiä tai muita vastaavia päiviä lukuun ottamatta. Uudenkaupungin Sanomilla tarkoitetaan näissä tilausehdoissa sekä peruslehteä, kaikkia sen liitteitä että näköislehteä. Näitä tilausehtoja sovelletaan kaikkiin Uudenkaupungin Sanomien tilauksiin.

Tilausmuodot

Kesto- eli etutilaus on voimassa toistaiseksi ilman erillistä uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Kestotilaus laskutetaan asiakkaan kanssa sovituin maksuvälein. Uuden kestotilauksen ensimmäinen laskutusjakso alkaa samasta päivästä kuin tilausaikakin ellei muuta ole sovittu. Uusi kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alussa ja seuraavat uuden laskutuskauden alettua.

Määräaikaistilaus on voimassa sovitun määräajan, joka on samalla määräaikaistilauksen laskutusjakso. Määräaikaistilaus laskutetaan määräajan alussa tai erissä, jos niin on sovittu. Tilaaja voi milloin tahansa pidentää määräaikaisen tilauksen pituutta erikseen sovittavalla hinnalla tai siirtyä etu- eli kestotilaajaksi ilmoittamalla siitä Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalveluun.

Opiskelijatilaus: Opiskelijalla on oikeus saada kulloinkin voimassaoleva etuhintainen määräaikainen tilaus seuraavista tuotteista: Uudenkaupungin Sanomien painettu lehti tai lehden digitaalinen näköislehti. Opiskelijatilaus koskee henkilöä, joka on päätoiminen opiskelija ja asuu omassa taloudessa eikä samassa taloudessa asu päätoimisesti ansiotyössä olevia. Tilausta tehdessä on kerrottava oppilaitos ja opiskelijakortin numero. Opiskelujen jatkuvuus tarkistetaan vuosittain. Opiskelijahintaisen tilauksen voi tehdä enintään 6 vuodeksi.  Muilta osin opiskelijatilaukseen sovelletaan tilausehtoja.

Rinnakkaistilaus on määräaikainen etuhintainen paperilehden lisätilaus kotimaan lomaosoitteeseen, kun tilaajalla on voimassa ja jakelussa oleva Uudenkaupungin Sanomien kestotilaus vakinaiseen kotiosoitteeseen. Rinnakkaistilaukseen sovelletaan määräaikaistilauksen sääntöjä lukuun ottamatta keskeytystä, joka hyvitetään tilausajassa. Rinnakkaistilaus laskutetaan tilausjakson alussa.

Uudenkaupungin Sanomien kokonaistilaus sisältää painetun lehden ja digitaalisen näköislehden sekä tilaajille rajatun uudenkaupunginsanomat.fi-uutissisällön. Tilauksessa noudatetaan painetun lehden tilausehtoja.

UKI Digi sisältää Uudenkaupungin Sanomien painetun lehden digitaalisen näköislehden sekä tilaajille rajatun uudenkaupunginsanomat.fi-uutissisällön. Digitilaukseen sovelletaan lehden tilausehtoja.

UKI Paperi sisältää painetun lehden, joka ilmestyy pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa.

Tilauksen alkamisaika

Uudenkaupungin Sanomien tilaus voidaan aloittaa mistä tahansa ilmestymispäivästä. Arkena (päivää ennen ilmestymistä) klo 10 mennessä tehty painetun lehden tilaus voidaan yleensä toimittaa seuraavana ilmestymispäivänä ja viikonloppuna tehty tilaus pääsääntöisesti seuraavana torstaina.

Tilauksen jakelunkeskeytykset ja osoitteenmuutokset

Tilaaja voi tilapäisesti keskeyttää tilauksensa jakelun tai muuttaa tilauksen toimitus- tai laskutusosoitetta ilmoittamalla asiasta Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalveluun tai tekemällä muutokset verkossa tilaajapalvelija.fi. Arkena (päivää ennen ilmestymistä) klo 10 mennessä tehty muutosilmoitus voidaan yleensä huomioida seuraavana ilmestymispäivänä ja viikonloppuna tehty muutosilmoitus pääsääntöisesti seuraavana torstaina.

Lyhimmillään tilapäinen jakelunkeskeytys voi kestää kolme (3) päivää ja osoitteenmuutos seitsemän (7) päivää.

Painetun lehden kestotilauksissa vähintään seitsemän (7) päivän pituiset tilapäiset jakelunkeskeytykset siirtävät tilauksen seuraavaa laskutusjaksoa eteenpäin keskeytysajalla. Tilauksissa, joissa sekä painettu lehti että digilehti keskeytetään, keskeytysaika hyvitetään. Mikäli digilehti jatkuu normaalisti, ei painetun lehden keskeytystä hyvitetä. Määräaikaisissa tilauksissa jakelunkeskeytyksiä ei hyvitetä lukuun ottamatta rinnakkaislehden tilausta. Tilapäisen jakelunkeskeytyksen maksimiaika on 6 kuukautta, jonka jälkeen tilaus lähtee automaattisesti jakeluun.

UKI Digi -tilausta ei voi keskeyttää.

Tilauksen maksaminen

Uudenkaupungin Sanomien tilauksen voi maksaa laskutusosoitteeseen lähetettävällä paperisella laskulla, sähköpostilaskulla tai verkkopankkiin tulevalla e-laskulla. Laskutusosoitteeseen lähetettävästä paperisesta tilauslaskusta veloitetaan 1,50 € (sis. alv) arvoinen paperilaskulisä. Paperilaskulisää ei hyvitetä.

Tilauksen laskutuskauden muuttaminen

Tilaaja voi ilman lisäkuluja muuttaa kestotilauksen laskutusjakson pituutta ilmoittamalla siitä Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalveluun tai tekemällä muutoksen verkossa tilaajapalvelija.fi vähintään yhtä viikkoa ennen meneillään olevan laskutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.

Tilauksen irtisanominen

Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksensa missä vaiheessa tilausta hyvänsä 30 päivän irtisanomisaikaa noudattaen. Laskun saatuaan tilaajalla on mahdollisuus irtisanoa kestotilaus viimeistään neljätoista (14) arkipäivää laskun päivämäärästä.

Tilaus päättyy irtisanomisajan kuluttua ja Uudenkaupungin Sanomat palauttaa tilaajalle sen osan tilaushinnasta, joka alkuperäisestä laskutusjakson hinnasta on jäljellä irtisanomisajan jälkeen. Alle 5 euron palautuksia ei kuitenkaan makseta.

Mahdolliset kestotilauksen kampanjaedut eivät ole voimassa, mikäli tilaus irtisanotaan kesken laskutusjakson tai jos edellisen kestotilauksen päättymisestä on kulunut alle kolme (3) kuukautta.

Määräaikaista tilausta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden.

Uudenkaupungin Sanomien oikeus päättää tai kieltäytyä tilauksesta

Lehdellä on oikeus keskeyttää lehden jakelu ja tarvittaessa purkaa tilaus, mikäli tilauslaskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä. Lehden toimesta maksamattomina puretuista tilauksista veloitetaan kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevän käsittelymaksun lisäksi normaalihinnaston mukainen tilausmaksu siltä ajalta, jonka tilaaja on ehtinyt saada lehteä. Mikäli tilaaja ei maksa tilaustaan viimeistään eräpäivänä, Uudenkaupungin Sanomat varaa oikeuden siirtää lasku perintätoimiston perittäväksi. Mahdollisen maksumuistutuslaskun lähettämisestä veloitetaan hinnaston mukainen maksu.

Samoin Uudenkaupungin Sanomilla on oikeus kieltäytyä tekemästä tilausta koskevaa sopimusta perustellusta syystä, kuten tilaajan maksuhäiriöiden vuoksi. Mikäli tilauksella on eri maksaja tai lahjoittaja, ehtoja sovelletaan myös tilauksen saajaan.

Lehden kampanjahintaiset tai maksuttomat tarjoukset on tarkoitettu tarjouksissa erikseen määritellylle kohderyhmälle ja ne ovat hyödynnettävissä kertaalleen kampanja-aikana.

Tilaushinnat ja tilausehtojen muutokset

Kunkin laskutusjakson hinta perustuu sen alkaessa voimassa olevaan hinnastoon tai kampanjaan. Hinnaston mukaiset tilaushinnat ovat nähtävissä Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalvelussa ja verkkosivuilla. Kampanjakohtaisesti tilauksesta sovitaan asiakkaan kanssa tilauksen alkaessa. Kampanjahintaisiin tilauksiin ei voi yhdistää useampia tarjouksia. Ulkomaille meneviin tilauksiin lisätään postimaksu. Tilaushinnat sisältävät arvonlisäveron.

Tilausehtojen muutoksista ilmoitetaan Uudenkaupungin Sanomien tilaajapalvelija-sivustolla tai muulla vastaavalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan ilmoitettuna ajankohtana ja ne koskevat kaikkia tilauksia. Tilaushintojen muutoksista ilmoitetaan tilaajalle lisäksi kirjallisesti tilauslaskun yhteydessä. Tilaajalla on muutoksista tiedon saatuaan oikeus irtisanoa tilauksensa irtisanomisehtoja noudattaen.

Laista, asetuksesta, viranomaismääräyksestä tai muista vastaavista seikoista johtuvat hinnan- tai ehtomuutokset tulevat kuitenkin voimaan välittömästi ilman eri ilmoitusta ja ne koskevat välittömästi kaikkia tilauksia.

Etämyynti

Tilaajalla on oikeus peruuttaa etämyynnissä tekemänsä tilaus kuluttajasuojalain ehdoin ilmoittamalla siitä Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalveluun puhelimitse tai sähköpostitse. Peruutus on tehtävä 14 päivän kuluessa ensimmäisen lehden vastaanottamisesta tai lukuoikeuden alkamisesta. Peruuttamiselle ei tarvitse esittää syytä. Ennen peruuttamista saapuneita lehtiä ei tarvitse palauttaa. Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Vastuu Uudenkaupungin Sanomien toimittamisesta ja painojäljestä

Uudenkaupungin Sanomat pyritään päälevikkialueella jakamaan ilmestymispäivinä pääsääntöisesti viimeistään klo 6.30 mennessä. Lehden ilmestymispäivissä saattaa olla poikkeuksia (poikkeukset ilmestymisessä).  Jakelussa voi olla paikallisia sekä mm. säätilasta aiheutuvia eroavaisuuksia ja poikkeuksia, joita ei erikseen korvata. Jakelu suoritetaan paikallisesti sovitun palvelutason mukaisesti. Lehdenjakajalla tulee säästä riippumatta olla esteetön pääsy postilaatikolle tai -luukulle ja nimien sekä osoitenumeroiden tulee olla merkitty niihin selkeästi.

Mikäli lehti jää kokonaan toimittamatta, tilaajan tulee viivytyksettä ilmoittaa toimittamatta jääneestä lehdestä Uudenkaupungin Sanomien jakelupäivystykseen tai jakeluoperaattorille. Lehden vastuu rajoittuu ensisijaisesti toimittamatta jääneen lehden korvaamiseen: Uudenkaupungin Sanomat pidentää tilausjaksoa kokonaan toimittamatta jääneitä lehtiä vastaavalla määrällä. Toissijaisesti puuttuvaksi ilmoitettu lehti toimitetaan mahdollisimman pian paikallisen jakelun palvelutason mukaisesti. Lehdellä ei ole muuta tai laajempaa vastuuta lehden ilmestymättä tai toimittamatta jäämisestä eikä Uudenkaupungin Sanomat edellä esitetyn lisäksi korvaa tilaajalle jakeluhäiriöstä tai lehden toimittamatta tai ilmestymättä jäämisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa, kustannuksia tai välittömiä tai välillisiä vahinkoja.

Uudenkaupungin Sanomat toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Lehti ei suorita hyvitystä ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä.

Lehdessä voi suurien painosmäärien vuoksi tai muusta syystä esiintyä poikkeamia painojäljessä. Uudenkaupungin Sanomat ei vastaa painojäljessä esiintyvistä poikkeamista.

Asiakasviestintä

Tilatessaan Uudenkaupungin Sanomat, asiakkaalle lähetetään asiakasviestintää. Asiakasviestinnässä lehti kertoo tilaukseen ja asiakkuuteen liittyvästä tilanteesta (kuten jakelu), jatkuvuudesta (kuten tilauksen päättyminen ja jatkotarjonta) tai mahdollisista muutoksista sekä eduista. Asiakasviestintää tehdään perinteisellä suorapostituksella, puhelimitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Asiakasviestinnän määrä pidetään kohtuullisena.

Tilaussopimuksen umpeuduttua Uudenkaupungin Sanomat voi jatkaa viestinnän kohdentamista oikeutettuun etuun vedoten seuraavat 48 kk.

Tilaaja voi kieltää asiakasviestinnän reagoimalla kieltomahdollisuuteen ko. kanavassa tai ottamalla erikseen yhteyttä asiakaspalveluun.

Tietosuoja

Uudenkaupungin Sanomien tilaajat ovat TS-Yhtymän asiakasrekisterissä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Uudenkaupungin Sanomat Oy:llä ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja perusteltuja käyttötarkoituksia varten (kuten suoramainontaan, etämyyntiin ja muuhun suoramarkkinointiin ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin) tietosuojalain ja -asetuksen mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin ilmoittamalla asiasta Uudenkaupungin Sanomien asiakaspalveluun.

Asiakaspalveluun yhteyttä ottaneen henkilön ja Uudenkaupungin Sanomien väliset puhelut saatetaan tallentaa asiakaspalvelutapahtumien varmentamiseksi sekä asiakaspalvelun kehittämistä ja koulutusta varten.

Tietosuojaan liittyvät asiat on kuvattu tarkemmin TS-Yhtymän
tietosuojaselosteessa.

Riitatilanteet

Mikäli tilausta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, tilaaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn tilaajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan.

Uudenkaupungin Sanomien tilausehdot 1.1.2020 alkaen.